Toive omasta ovesta ei häviä kaupungistumisen myötä

Tanja Määttänen (tanja.maattanen​rakennusteollisuus.fi), 6.2.2019

Asumisen tulevaisuus nousi keskeiseksi teemaksi Pientaloteollisuus PTT ry:n syysseminaarissa. Aihetta lähestyttiin monesta eri suunnasta, muun muassa talouden, teknologian ja tutkimuksen näkökulmat huomioiden. Kaupunkimaantieteen professori ja Kaupunkitutkimusinstituutin johtaja Mari Vaattovaara peräänkuulutti omassa puheenvuorossaan asuinalueiden monimuotoisuuden turvaamista.

"Tällä hetkellä meillä on hyvin vahvasti jaettu ymmärrys siitä, mitä kaupungistuminen tarkoittaa rakennetun ympäristön osalta. Jos kansainvälisellä tasolla katsotaan miltei mitä tahansa maata ja kaupunkia, jossa voimakas kaupungistuminen on tapahtunut aiemmin kuin meillä Suomessa, niin asuinalueiden moninaisuus on niissä hyvin keskeinen tekijä”, Mari Vaattovaara toteaa.

”Sen vähemmistön osa, joka haluaa asua nimenomaan kantakaupungissa, on toki viime aikoina kasvanut. Useiden tutkimusten perusteella voidaan silti todeta, että selkeästi suurin osa ihmisistä, niin meillä kuin muuallakin, toivoo kotiinsa esimerkiksi omaa ulko-ovea ja pihaa, jossa voi grillata”, hän jatkaa, ja muistuttaa samalla, ettei mikään muu asia muutu niin hitaasti kuin ihmisten arvot ja asenteet. Niin Vaattovaaran oman näkemyksen kuin lukuisten tutkimustenkin mukaan tämä pätee myös ihmisten asumistoiveisiin.

Hän painottaa kuitenkin, etteivät enemmistön toiveet tarkoita yksiselitteisesti vain omakotitaloa sen perinteisessä merkityksessä, vaan esimerkiksi kaupunkipientaloa, jollaisia on runsaasti Euroopan suurimmissakin kaupungeissa, kuten Lontoossa, Pariisissa ja Amsterdamissa. Vaattovaara otti mielenkiinnolla vastaan seminaarissa hänelle luovutetun Pientaloteollisuus PTT ry:n Talopaletti-kirjan, joka sisältää paljon erilaisia, nimenomaan Suomessa jo olemassa olevan rakennuskannan lomaan helposti solahtavia versioita kaupunkipientaloista.

Täydennysrakentamisella uudenlaisia asumisen mahdollisuuksia

Mari Vaattovaara on pahoillaan siitä, että Suomesta ja etenkin nopeasti kasvavasta Helsingistä puuttuu lähes kokonaan tiivistävä täydennysrakentaminen. Hänen mukaansa nimenomaan väljien, 60- ja 70-luvuilla rakennettujen alueiden tiivistäminen olisi huomattavasti olennaisempaa kuin keskusta-alueen jatkaminen. Täydennysrakentamisessa hän niin ikään näkee erinomaisen mahdollisuuden pientaloteollisuuden toimijoiden moninaisille ratkaisuille.

Vaattovaara on osoittanut huolensa myös asuinalueiden eriytymisestä. Hän ei uskalla antaa yksiselitteistä arviota siitä, mitä etenkin huonompaan suuntaan segregoituneille alueille käytännössä tapahtuisi tiivistävän täydennysrakentamisen myötä – nousisiko alueen vanhojen asuntojen arvo uudiskohteiden siivittämänä vai syntyisikö sinne jo valmiiksi aliarvostettuja pientaloja. Hän kuitenkin kannustaa monimuotoisen täydennysrakentamisen kokeilemiseen aivan kaikenlaisilla alueilla.

”Esimerkiksi Espoossa on muutamia hyvin lähiömäisiä asuinalueita, joilla asuntojen hinnat eivät ole lainkaan niin alhaisia kuin niiden pitäisi olla suhteessa sijaintiinsa. Mikä näitä alueita yhdistää, on nimenomaan rakennuskannan monipuolisuus. Kun elämäntilanteet muuttuvat ja asunnonvaihto tulee ajankohtaiseksi, useimmat haluavat muuttaa mahdollisimman lyhyen matkan päähän. Uskon sellaisen asumisuran olevan hyvinkin houkutteleva, että omakotitaloon päästäkseen ei tarvitse muuttaa tutusta kotilähiöstä kehyskuntiin, vaan parhaimmillaan asumismuotoa voi vaihtaa samalla tontilla”, Vaattovaara toteaa painottaen samalla, että asuinalueen tiiviys ei missään nimessä vähennä sen viihtyisyyttä.

Sille, miksi tiivistävä täydennysrakentaminen ei ole vielä saanut tuulta siipiensä alle, hän ei halua etsiä yhtä syyllistä. Eri toimijoiden välinen yhteistyö on se, millä asiaa hänen mukaansa pitäisi lähteä edistämään.

”Asian hidas eteneminen ei ole kaavoittajan vika, sen enempää kuin rakennusteollisuuden tai lainsäätäjänkään. Meillä on isoja lukkoja avattavana koko ajatusmaailmassa aiheeseen liittyen. Ihannehan olisi, että asuntoja rakennettaisiin aivan uudenlaisiin paikkoihin, esimerkiksi teiden ja isojen väylien päälle. Suunniteltaisiin asioita kokonaan uudella tavalla, jotta ne, joiden tonteille ja tonttien liepeille tullaan, selvästi hyötyisivät täydennysrakentamisesta. Esimerkiksi paljon toivottujen lähipalveluiden toteuttaminen olisi huomattavasti todennäköisempää, kun alueella olisi riittävästi asukkaita niitä hyödyntämässä.”

Vaattovaara toteaa, että muutosta ei pääse vauhdittamaan yksi talotehdas tai edes yksi rakentamisen toimiala, vaan ajatuksen takana pitää seisoa suurempi joukko toimijoita.

”Olen aivan varma, että meiltä Suomestakin löytyy sekä kunta että kaavoittaja, jotka uskaltavat lähteä mukaan kehittämään kokonaan uudenlaista, kaupunkimaista pientalorakentamista.” Vaattovaara on vakuuttunut siitä, että esimerkiksi 10 000 pientalon alue sujuvan raideyhteyden päässä Helsingistä olisi erittäin haluttu ja vetovoimainen.

Muuntojoustavuudesta ratkaisu muuttuviin tarpeisiin

Yksiöiden suurta osuutta uudisrakentamisessa on tarjottu vastaukseksi sille ilmiölle, että yksin asuvien määrä kasvaa jatkuvasti. Tutkimusten mukaan kuitenkin vain aniharvat mainitsevat unelmiensa asumismuodoksi kerrostaloyksiön – siihen päädytään lähinnä siksi, että kasvukeskuksissa korkeat neliöhinnat sanelevat sen, mihin yksin asuvalla on varaa.

Minitalot ovat yksi varteenotettava vaihtoehto yhden tai kahden hengen talouksille, mutta niissä haasteena on staattisuus. Elämäntilanteen ja tilantarpeen muuttuessa talo on vaihdettava toiseen. Mari Vaattovaara lähtee mieluummin hakemaan ratkaisua muuntojoustavuudesta. Kun siitä puhutaan asuinrakentamisen yhteydessä, visioidaan usein kahden tai useamman yksiön yhdistämisestä yhdeksi isommaksi asunnoksi.

”Minä en näe sitä vaihtoehtoa järkevänä enkä kustannustehokkaana. Mutta päinvastainen ajatus voisi olla helposti mahdollinen: omakotitalo, josta voisi tarpeen mukaan irrottaa vuokralle yhden tai jopa kaksi yksiötä. Esimerkiksi perheen kasvaessa niistä saisi taas itselleen lisää tilaa”, Vaattovaara pohtii. Kun elämäntilanteen muutokset puolestaan vievät tilantarvetta päinvastaiseen suuntaan, yksiön voi jälleen irrottaa erilliseksi asunnoksi ja vuokrata eteenpäin.

Tämän idean edistämisessä hän heittää pallon mielellään pientaloteollisuuden suunnittelijoille. Kokonaan uudenlaisia kohderyhmiä voi tavoitella vain suunnittelemalla kokonaan uudenlaisia asumisratkaisuja.

Koti ei ole vain investointi

Viime aikoina on useaankin otteeseen uutisoitu siitä, missä omakotitalot ja asunnot menevät nopeimmin kaupaksi ja toisaalta, missä eivät käytännössä lainkaan. Mari Vaattovaara tunnistaa ongelman, mutta ei kuitenkaan kehota ihmisiä liialliseen laskelmointiin talonsa sijaintia valittaessa. Alueilla, joilla nyt on haasteita asuntomarkkinoilla, on kuitenkin joskus ollut aktiivista elämää ja toimintaa esimerkiksi teollisuuden muodossa.

”Eläminen maksaa joka tapauksessa. Mikäli asuminen hiljenneillä teollisuuspaikkakunnilla olisi aikanaan järjestetty vuokra-asuntoja tarjoavan yrityksen kautta, se olisi aivan varmasti laskenut riskin tehtaan toiminnan loppumisesta asuntojen hintoihin jo hyvissä ajoin. Vaikka tällä hetkellä omakotitalosta ei saisikaan omiaan pois, niin omassa talossa asuminen on useimmissa tapauksissa tullut silti halvemmaksi kuin se, että olisi asunut samalla paikkakunnalla vastaavan ajan, vastaavissa olosuhteissa vuokralla. En haluaisi sanoa, että kodin ja asumisen ainoa tehtävä on olla investointi”, Vaattovaara summaa.

Kaupunkitutkija uskoo yksiöbuumin taittuneen

Mari Vaattovaara on ottanut kriittisestikin kantaa yksiöiden alati kasvavaan osuuteen asuntorakentamisessa. Syysseminaarin puheenvuorossaan hän toi esiin tilastollisen faktan, jonka mukaan Euroopan pääkaupungeista ainoastaan Vilnassa, Riikassa ja Bratislavassa on enemmän yksiöitä kuin Helsingissä. Hän kokee tilanteen hyvin hämmentäväksi ja pohtii siihen johtaneita syitä.

”Onko niin, että toimiala ja markkina ovat päässeet muotoutumaan sellaisiksi, että kun meillä on kiire pysyä kaupungistumisilmiön perässä ja sen myötä usein aukeaa isoja alueita kerralla rakennettavaksi, niin niille pääsevät helpoiten vain isot toimijat, jotka meillä tuottavat lähes yksinomaan kerrostaloja. Ja pientalotehtaat, jotka voisivat tuottaa moninaisempaa rakennuskantaa, ovat jääneet siinä kilpailussa taka-alalle.”

Vaattovaara on kuitenkin optimisti ja uskoo yksiöiden rakentamisen voimakkaimman buumin olevan jo taittunut.

”Asuminen on todella tärkeä osa ihmisen elämää ja hyvinvointia. Olennaisinta on etsiä vastaus kysymykseen, miten ihmiset pääsevät ainakin kohtuullisiin asuntoihin ja asuinympäristöihin taustoistaan ja tulotasostaan riippumatta. Tässä mielessä asuntopolitiikka on tärkeä osa sosiaalipolitiikkaa. Sanotaan, että suomalaiset ovat maailman onnellisinta kansaa. Olen varma, että onni olisi paljon kestävämpää, jos asumiseen liittyviä toiveita pystyttäisiin täyttämään nykyistä paremmin.”