Tietoa toimialasta

PTT:n suhdannekatsaus 1Q2018

Vuosi alkoi edellisvuotta heikommin

Vuoden 2018 ensimmäinen vuosineljännes oli pettymys PTT:n jäsenyrityksille. Omakotirakentaminen on ollut kasvu-uralla kahden vuoden ajan, mutta nyt toimitusten määrä laski edelliseen vuoteen verrattuna. Kuluttaja-asiakkaille toimitettujen omakotitalojen määrä laski 10 % ja toimitusten arvo 7 %. Projektitoimitusten määrä laski 3 %, mutta niiden arvo oli reilusti suurempi kuin vuotta aiemmin. Yhteenlaskettuna talotoimitusten määrä kuluttaja- ja projektiasiakkaille laski 8 % verrattuna edelliseen vuoteen. Toimitusten yhteenlaskettu arvo kasvoi 2 %.

Vuoden ensimmäinen neljännes on toimitusten kannalta perinteisesti vuoden hiljaisin ja sen aikana toimitetaan noin kymmenesosa koko vuoden toimituksista. PTT:n jäsenyritykset toimittivat kuluttaja-asiakkaille vuoden 2018 ensimmäisellä neljänneksellä 273 omakotitaloa (vuotta aiemmin 302 kpl, laskua 10 %). Toimitusten yhteenlaskettu arvo oli 30 M€ (laskua 7 %).

Projektimyynniksi lasketaan toimitukset, joissa asiakkaana on muu kuin kuluttaja-asiakas. PTT:n jäsenyritykset toimittivat 123 projektitoimitusta (-3 %), joiden yhteenlaskettu arvo oli lähes 7,9 M€ (+64 %).

Yhteenlaskettuna talotoimitusten määrä kuluttaja- ja projektiasiakkaille laski 8 % verrattuna vastaavaan neljännekseen vuotta aiemmin. Yhteenlaskettu toimitusten arvo kasvoi 2 %.

PTT:n jäsenyrityksiltä kysyttiin vuodenvaihteessa näkymiä markkinatilanteen kehittymisestä seuraavien 3 ja 6 kuukauden aikana. Molemmat saldoluvut laskivat hieman vuodenvaihteesta, mutta ovat edelleen hyvällä tasolla.

PTT:n jäsenyritysten tilauskannassa oli vuoden 1. neljänneksen lopussa 2142 toimitusta (kuluttaja-asiakkaat ja projektit), mikä on 4 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tilauskannan arvo oli 231 M€, mikä oli 10 % suurempi kuin vuotta aiemmin.

Vuodelle 2018 odotetaan edelleen 8 000 aloitusta (7 300 aloitusta vuonna 2017), siitä huolimatta, että 1. vuosineljännes oli heikompi kuin vuotta aiemmin.

Toinen vuosineljännes on toimitusten kannalta selvästi merkittävämpi, joten sen jälkeen nähdään tarkemmin minkälainen vuodesta 2018 kehittyy.

Valmisosatalojen osuus kaikista OKT-aloituksista on noin 70-75 %. PTT:n jäsenyritysten osuus valmisosatalomarkkinoista on noin puolet. 

PTT:n suhdanneseuranta 2018 Q1 JULKINEN
Suhdannekalvot 1Q2018
207 kt, päivitetty 27.5.2018
OKT-toim 1Q2018

PTT:n jäsenyritysten kuluttaja-asiakkaleille toimittamat omakotitalot vuosineljänneksittäin 2016-2018.


OKT-toimitukset kuluttaja-asiakkaille 1Q2018 1Q2017 Muutos
Toimitukset (lkm) 273 302 -10 %
Toimitusten arvo (M€) 30 M€ 33 M€ -4 %
Projektitoiminta 1Q2018 1Q2017 Muutos
Toimitukset (lkm) 123 127 -3 %
Toimitusten arvo (M€) 7,9 M€ 4,8 M€ 64 %