Pientaloteollisuus

Minne omakotitaloja rakennetaan?

Pientaloteollisuus PTT ry (ptt a pientaloteollisuus.fi), 8.2.2022

Omakoti- ja paritalorakentaminen on jo pitkään painottunut suurimpiin kaupunkeihin, niiden kehyskuntiin ja maakuntakeskuksiin. Teimme katsauksen rakennuslupien tämän hetken tilanteesta. Marraskuussa 2021 omakoti- ja paritalojen rakennuslupien 12 kuukauden vuosisumma oli 8 293, mikä on 21 % enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. TOP 5 kuntaa ovat samat kuin vuosi sitten: Espoo, Oulu, Vantaa, Helsinki ja Jyväskylä.

Minne omakotitaloja rakennetaan?

Tilastokeskus julkaisee rakennuslupatilastoja kahden kuukauden viiveellä. Niinpä artikkelin kirjoitushetkellä tuorein tieto on marraskuulta 2021. Käytössämme on Tilastokeskuksen mainio Rakennettu ympäristö -palvelu, josta saa tiedot myös kuntakohtaisesti. Vertailulukuna käytämme omakoti- ja paritalojen viimeisten 12 kuukauden vuosisummaa, mikä kuvaa hyvin lupamäärän kehitystä vuositasolla.

Tutut 5 suurta kaupunkia kärjessä

Espoo on edelleen omakotirakentamisen selvä ykkönen: marraskuussa Espoon omakoti- ja paritalojen rakennuslupien liukuva vuosisumma oli 756 kappaletta, missä on kasvua 29 % verrattuna edellisvuoteen. Kakkosena oli Oulu 528 luvalla (+30 %), jota seurasivat Vantaa (419 kpl, +19 %), Helsinki (365 kpl, +5 %) ja Jyväskylä (246 kpl, +26 %). Yhdessä nämä TOP5 kaupunkia kattoivat 28 % koko maan luvista, mikä on 2 %-yksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin.

Suurimmissa kaupungeissa lupamäärä voisi olla huomattavasti suurempikin, mutta tonttipula rajoittaa. Esimerkiksi Oulun kaupunki luovutti viime vuonna 80 tonttia, kun hakijoita oli 622 eli 7,7-kertainen määrä. Tampereen viime syksyn tonttihaussa 63 tonttia tavoiteltiin 706 hakemuksella ja ostotarjouksella (yli kymmenkertainen määrä).

Omakotitalot

Kuva 1: TOP25 kuntaa omakoti- ja paritalojen rakennuslupamäärässä mitattuna. Nämä kunnat kattavat 59 % koko maan rakennusluvista. (Lähde: Rakennettu ympäristö -palvelu, Tilastokeskus)

Kuva 2: Asuntorakentamisen rakennuslupien jakauma Espoossa marraskuussa 2021. Vertailulukuna on rakennuslupien 12 kk:n vuosisumma asuntojen lukumäärässä mitattuna. (Lähde: Rakennettu ympäristö -palvelu, Tilastokeskus)

Rakennetaanko Espooseen vain omakoti- ja paritaloja?

Espoon osuus koko maan rakennusluvista oli huimat 9 % eli liki joka 10. uusi omakoti- ja paritalo rakennetaan sinne. Tämän perusteella voisi olettaa, että Espooseen rakennetaan lähes yksinomaan omakoti- ja paritaloja, mutta näin ei suinkaan ole: omakoti- ja paritaloasuntojen lupamäärä on vain 14 % asuntorakentamisen lupamäärästä. Rivitalojen osuus oli 6 % ja kerrostaloasuntojen osuus 80 %.

Kehyskunnissa lupamäärä kasvaa

Omakoti- ja paritalojen rakennuslupien TOP 25 listalla on useita kehyskuntia. Näistä kovaa kasvua oli erityisesti Tuusulassa (200 kpl, +100 %), Nokialla (121 kpl, +83 %) ja Nurmijärvellä (162 kpl +54 %).

Merkillepantavaa on, että Turun seutukunnassa Kaarinassa (129 kpl, +32 %) on myönnetty selvästi enemmän lupia kuin Turussa (109, -30 %). Turussa on kuitenkin havahduttu pientalojen kasvaneeseen kysyntään ja aivan tuoreen uutisen mukaan Turku on kasvattamassa pientalotonttien tarjontaa merkittävästi.

KUUMA-kuntiin kuuluvat PK-seudun kehyskunnat eli Hyvinkää, Järvenpää, Kirkkonummi, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Tuusula ja Vihti. KUUMA-kuntien yhteenlaskettu lupamäärä oli viime marraskuussa 934 kpl, mikä oli 29 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Yhteenlaskettu osuus koko maan luvuista sen sijaan pysyi samana eli 11 %:ssa, joten noin joka 10. uusi omakotitalo rakennetaan KUUMA-kuntiin.

Korona-aika on pakottanut ottamaan valtaisan etätyöloikan niillä toimialoilla ja niissä ammateissa, missä se on mahdollista. On hyvin todennäköistä, että etätyötä tullaan tekemään huomattavasti enemmän kuin ennen epidemian alkamista. Niinpä jos omakotitonttia ei saa suuresta kaupungista, niin hyvä vaihtoehto voi olla tontin hakeminen kehyskunnasta.

Joka kolmas uusi omakoti- ja paritalo rakennetaan Uudellemaalle

Uudellemaalle myönnettyjen rakennuslupien liukuva vuosisumma oli marraskuussa 2 889 kpl, mikä on 26 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Uudenmaan osuus koko maan luvista oli 35 % – vuotta aiemmin vastaava osuus oli 33 %.

Huom! Tilastokeskuksen tuoreimmat tiedot tulevat mahdollisesti tarkentumaan hieman ylöspäin. Viimeksi teimme vastaavan vertailun vuosi sitten, jolloin tuorein käytössä oleva tieto oli marraskuulta 2020: rakennuslupien liukuva vuosisumma oli 6 514. Tämä lukema on nyt päivittynyt 6 874 rakennuslupaan (+5,5 %).