Pientaloteollisuus

Seinäjoki ja Kempele ovat vuoden pientalomyönteisimmät kunnat 2022

Pientaloteollisuus PTT ry (ptt a pientaloteollisuus.fi), 17.5.2022

Seinäjoki ja Kempele on valittu vuoden pientalomyönteisimmiksi kunniksi. Tunnustukset luovutettiin 17.5.

Seinäjoki ja Kempele ovat vuoden pientalomyönteisimmät kunnat 2022

Sekä Seinäjoella että Kempeleessä uusia pientaloja rakentuu vuosittain reilusti, ja ne sijoittuvat viihtyisästi luonnon ja palveluiden lähelle, kiitetään Omakotiliiton palkintoperusteissa. Myös asumiskustannukset ovat kunnissa maltillisia.

Omakotiliitto valitsi vuoden pientalomyönteisimmät kunnat nyt kuudetta kertaa yhdessä sidosryhmiensä Hirsitaloteollisuuden ja Pientaloteollisuuden kanssa. Selvityksessä kartoitettiin, mikä kunta Suomessa on asukkaiden, rakentajien ja talontoimittajien mielestä erityisen pientaloystävällinen paikka elää ja rakentaa uutta. Tunnustuksia myönnetään kaksi, sekä yli että alle 50 000 asukkaan kunnalle.

Pitkäjänteistä työtä hyvän asumisen eteen

Seinäjoen ja Kempeleen kunnanjohtajien mukaan ihmiset haluavat asua omakotitaloissa ja se on huomioitu alueilla. Hyvään arkeen on haluttu panostaa.

Seinäjokelaiset kyselyyn vastaajat kiittivät luonnon läheisyyttä ja hyviä luonto- ja kuntoilureittejä. Kattavan liikuntapaikkaverkoston nostaa esiin myös kaupunginjohtaja Jaakko Kiiskilä. ”Vapaa-ajalla on iso merkitys, ja Seinäjoella kaikki on lähellä, on kyse sitten ulkokuntosalista tai hiihtämisestä. Helppous, turvallisuus ja luonnonläheisyys ovat Seinäjoen valtteja.”

Tärkeää on myös se, että uusi omakotitaloalue rakennetaan infran osalta heti valmiiksi kevyen liikenteen väyliä myöten. ”Alue on saavutettavissa niin tietä kuin tiedon valtatietäkin pitkin”, kaupunginjohtaja sanoo.

Kempeleen kunnanjohtaja Tuomas Lohi kertoo kunnan panostaneen pitkäjänteisesti vahvoihin peruspalveluihin ja viihtyisään asuinympäristöön. Tämä näkyy kunnan suosiossa, sillä tontin hakijoita on kymmenkertainen määrä luovutettaviin tontteihin nähden, kertoo Lohi. 

Uudet talot rakentuvat Kempeleessä hyvin palveluiden äärelle, todetaan Omakotiliiton palkintoperusteissa. Lohen mukaan kunnassa on vahvistettu kuntalaisten osallistamista maankäyttöä ja kaavoitusta koskeviin prosesseihin, jotta toiveet uusille asuinalueille tulisivat mahdollisimman hyvin huomioiduiksi. Myös sujuviin rakennuslupaprosesseihin on panostettu.

”Kempeleen hyvä maine innovatiivisena ja eteenpäin menevänä kuntana ei ole sattumaa”, toteaa Hirsitaloteollisuus ry:n toimitusjohtaja Seppo Romppainen. ”Onko menestyksen taustalla kunnan vahva ja pitkäjänteinen panostus palveluiden tarjoamiseen omakotiasukkaille ja rakentajille?” hän pohtii.

Pientaloteollisuuden johtaja Kimmo Rautiainen kehuu Seinäjoen ja Kempeleen onnistuneen tarjoamaan loistavasti pientaloja asukasmäärään nähden.  ”Koronaepidemia sai suomalaiset toteuttamaan omakotiasumisen haaveitaan, mikä näkyy rakennuslupamäärien kasvuna. Kunnat ovat avainasemassa siinä, että tonttitarjonta vastaa kasvanutta kysyntää”, hän muistuttaa. 

Asumiskustannukset pidetty maltillisina

Seinäjoki ja Kempele pärjäsivät hyvin myös Omakotiliiton maaliskuussa julkaisemassa asumismenotutkimuksessa, jossa vertailtiin sadan kunnan asumismenoja, kuten sähkö-, vesi-, jäte- ja kiinteistöveromaksuja.

Kempele oli asumiskustannuksiltaan vertailun edullisin kunta ja Seinäjoki toiseksi edullisin. Kempeleellä asumismenot vuodessa olivat 3 603 € ja Seinäjoella 3 726 €, kun vertailun kalleimmassa kunnassa menot olivat 6 964 €.

Omakotiliiton toiminnanjohtaja Marju Silander pitää ensiarvoisen tärkeänä, että asumiskustannusten jatkuvasti noustessa kuntapäättäjät pyrkivät määrätietoisesti alentamaan asumiskustannuksia. ”Kempeleellä ja Seinäjoella asiaan on tartuttu onnistuneesti, ja on ilo olla antamassa tunnustusta tästä heille”, hän sanoo.

Omakotiliitto luovutti tunnustukset 17.5., ja ne otettiin tyytyväisinä vastaan molemmissa kunnissa. ”Hienoa, että työmme vahvojen peruspalveluiden ja viihtyisän asuinympäristön eteen huomataan.  Tällainen tunnustus lämmittää suuresti mieltä koko organisaatiossa ja antaa lisäpotkua kehitystyölle”, iloitsee Tuomas Lohi. ”Hieno tunnustus, joka osoittaa, että olemme onnistuneet luomaan hyvää arkea ja asumista kaupungissa”, lisää Jaakko Kiiskilä. 

Lähde: Omakotiliitto

Kuvassa Seinäjoen kaupunginjohtaja Jaakko Kiiskilä, kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Pia Kattelus-Kilpeläinen, Seinäjoen omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Jarkko Kallioniemi, Omakotiliiton puheenjohtaja Ari Rehnfors, Omakotiliiton toiminnanjohtaja Marju Silander sekä Pientaloteollisuus PTT ry:n johtaja Kimmo Rautiainen.